maanantai 21. syyskuuta 2015

Biopark, teleferico yms..





Eka työharjotteluviikko on siis takanapäin, viikonloppu on lepäilty ja huomen takas töihin. Vaikka työpäivät vie paljon energiaa kun pitää yrittää keskittyy ihan kunnolla kun näkee, kuulee ja oppii nii paljon uutta,, niin silti on iltasin kuitenkin vähän ollu energiaa jemmassa et on jaksanu töidenkin jälkee tehä tääl kaikkee.



Päästään kahden pintaan töistä, jonka jälkeen käydään yleensä ruokakaupassa tai jossakin päivällisellä. Sit suunnataan kotiin ja levätään hetki. Yleensä siihi 7 aikaan illalla meihin iskee taas joku energiapiikki ja lähetään takas merelle päin lenkkeilee jätskille tai muuten vaan kiertelee rantakatua. Meil on ollu nyt tavotteena kävellä joka päivä vähintään 10km (työmatkoista tulee jo noin 7-8km). Tänää ois viel käveltävä 8km nii sit ois tälle viikolle 70km kasassa ! Eli uskon et ollaan iltalenkeillä jätskit ansaittu ;)

  

Perjantaina päästiin kahdelta töistä ja päätettiin et lähetään juhlistaa meidän ekaa harkkaviikkoo.. Käytiin kotimatkalla kaupassa, ja sieltä tarttu ihan mukavasti alkoholia matkaan (pakko oli kerralla ostaa enempi kun taxil kuitenki oltii ajamassa kotiin.. hyödynnettiin siis tilaisuus). Sekoteltiin kotona vähän omia drinkkejä ja noin klo 21 maissa lähettiin kävelee rantakadulle päin. Näillä espanjalaisilla on tapana viettää iltaa kavereiden kans niin, et mennään myöhäselle illalliselle joskus pimeen tultua ja syödään pitkän kaavan mukaan. Myö päädyttiin syömään thaikkupaikkaan ja otettiin kerrankin ihan alkupalat, sekä pääruoat ja ruokajuomana viiniä ! Tottakai oltii myös pynttäydytty viimestäpäälle mekkoihin haha..



Ruoka oli mahtavaa ja palvelu huippua, harmikseni ei tullu paikan nimeä otettua ylös, mut uskon et eksytään sinne toistekkin. Syömästä sit siirryttiin rantakadulla sijaitsevaan Old Town baariin jos istuskeltii ulkona sohvilla ja nautittii maisemista, ohi vilisevistä ihmisistä ja muutamasta kylmästä juomasta. Oli kyl ihan kiva olla ihmisten ilmoilla vaikkei mihkään tanssipaikkaan eksyttykään enään illan päätteeks. Täällä on tapana mennä yökerhoihin vasta joskus 1-2 aikaan, joten meille se on ihan myöhänen ajankohta ;D Lähettii joskus vaille 2 sit yöllä taxilla kotiin ja unille. Taxi maksaa sellasen 7-9€ Fuengirolasta meille Torreblancaan, joten se on ihan käypä hinta siihen nähen, et joutus pian viel tarpoo sen reilu 2km nousun tänne kukkulalle!

   

Lauantaina nukuttiin meille pitkään ( n. klo 8 asti) ja vähän aikaa löhöiltii vaan sohvalla ja päätettii et lähetään käymään Fuengirolassa eläintarhassa. Eläintarha oli ihan keskustan tuntumassa ja makso 19,5€, mut oli kyl ihan rahansa arvonen. Siellä oli virtahepoja, leijonia, tiikereitä, gorilloja, simpansseja, strutseja, käärmeitä ja mitä kaikkee nyt saattaakaan kuvitella aina villisioista lepakoihin saakka. Käytiin eläinpuistossa myös kattoo näytös, jossa työntekijät oli kouluttanu eläimiä tekee temppuja (juoksemaan namipalojen perässä) haha. Se oli kyl upeeta kun näytöksessä otettiin yleisö mukaan ja tehtii niitä temppuja yleisön seassa eikä hyö kököttäny vaan jossai katsomon edessä.

 

Eläinpuistossa kulu muutama tunti, ja sit oltii nii poikki et suunnattiin lounaalle. Mentiin syömään ensimmäiseen ruokapaikkaan joka vastaan tuli (en nyt satu muistaa nimeä). Otin kanapihviä ranskalaisilla ja se suht iso annos makso vaivaset 3,5€. Jostain syystä tarjoilijat ei tuonu lainkaan Kaisan annosta ja ihmeteltiin ja ooteltiin siinä joku 10min kunnes tarjoilija tuli paikalle ja kysyttiin missä toinen ruoka viipyy.. Pahoittelematta tilannetta hän lähti hakemaan Kaisan ruokaa jossa ei todellakaan ois kestänyt kun max 4min valmistuksessa, mut tuotii se siltikin taas viiveellä ja viskasten pöytään toivottamatta hyvää ruokahalua tai edelleenkään pahoittelematta tilannetta.. Syötyämme yritettiin pyytää tarjoilijalta laskua, mut vasta toisella kerralla sekin onnisti.. Palvelu oli tosi tympeetä nii päätettii sit et tippiä ei heru :D Tarjoilija toi laskun ja jäi käsi ojossa oottaa rahaa.. Annokset makso yhteensä 8,50€ ja annoin kolikot kouraan, ja lähtiessä tajusin et olinkin antanu vähempi rahaa tarjoilijalle kun mitä annokset makso.. Naurettii ittemme kippuraan kun tajuttii tilanne, no mut omatunto ei alkanu soimaan kun asiakaspalvelu oli niin kehittämiskelpoista!! :D


Sunnuntai aamupäivästä päätettii lähtee sellasilla kondolihisseillä (teleferico) Benalmadenan vuorelle. Ne hissit sijaitsee ihan mein työmatkan varrella, joten puheena on ollu et tonne on päästävä. Käytiin kuitenkin ennen sitä hakee vähän energiaa tulevaan koitokseen Benalmadenan juna-aseman vieressä sijaitsevasta ruokapaikasta. Tilattiin sulatettua suklaata "kaakao" ja munkin makusii pötkylöitä joita sit dipataan siel suklaassa.. omnomm.. Mut siis, takasin asiaan!

 Hisseillä voi mennä ylös ja tulla omin avuin alas tai toistepäin. Moni miekkonen näyttikin purkavansa maastopyöristään eturenkaan irti jotta sai pyörän mahtuu kondoliin ja pyöräili vuorelta alas. Menopaluu makso 13,5€, mut läheisestä Lidlistä meille tarttu viimeviikolla alennuskuponkeja taskuu nii hinnaks jäi enää vaan 11,5€. Hinta siis sisälti hissimatkan ylös vuorelle , siellä oleilun niin kauan kun halus, hevos-shown ja lintu-shown ja hissikyydin alas. ¨





Maisemat oli sanoinkuvaamattoman upeet ja ylhäällä vuorella kiers pien vaellusreitti jonka varrella tuli otettuu kyl muutama sata valokuvaa. Tuolta näki ihan silmänkantamattomiin ja hissimatkallakin pääs nauttii ihanaa maisemaa 20min ylös ja 20min verran takas ala-asemalle. Osuttiin paikalle just lintu-shown alkaes, ja se oli taas upeeta kui tuolki yleisö pääs mukaan juttuihin. Pikkulapset pääs pitää kädessään pikkupöllöjä ja vähän isompiakin huuhkajia tai mitä lie :D Suht kookkaat linnut hyppeli katsojien päälaelta toiselle.



Jos saan perheenjäseniä/kavereita tänne vierailulle nii ehdottomasti käytävä ainakin tossa kondolihississä uudelleen ! :) Ollu kyl kaikinpuolin mahtava viikonloppu ja tästä on hyvä lähtee viel iltalenkille ja sit hyvillämielin unille et jaksaa taas ens viikon! Meillä on kaikki siis hyvin täällä Espanjassa, ei huolta äiti ja iskä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti